Mietteitä Voitko rakastaa -lyhytdokkarista

Johanna Vanhalan Voitko rakastaa -lyhytdokumenttielokuva on juuri masteroitu ja se saa ensi-iltansa ensiviikolla Andorrassa. Kahden vuoden prosessi on valmistunut. Ohjaajan ja muun työryhmän olo on uupunut, mutta onnellinen.

Alla äänisuunnittelijan, leikkaajan ja ohjaajan mietteitä prosessin viimeisistä väannöistä.

Iiro (äänisuunnittelija) toukokuussa:
Kahdeksas versio dokumentin avausmusiikista. Kaikki hienot keinot ja 
kikat käytetty, mikään ei ole tuntunut toimivan. En luota enää omiin
 mielipiteisiini. Uudessa versiossa on jopa kuoroa ja viulua, mutta 
jokin mättää. Pyydän ystävääni, jolla ei ole mitään tekemistä itse
 dokumentin tai ylipäätänsä elokuvanteon/musiikin säveltämisen kanssa,
 kuuntelemaan musiikin. Hän katsoo ja kuuntelee sen kerran ja sanoo:
”Ota viulut ja kuoro, jopa kitara pois. Siis ylimääräiset osat pois ja tee
 siitä yksinkertaisempi”. Teen muutokset, yhtäkkiä kaikki kuulostaa
 juuri oikealta. Täydellistä. Vaikein haaste on voitettu, kaikki muu
tuntuu nyt helpolta.

Tommi (leikkaaja):
Eräänä iltana olin taas matkalla Elokuvayhtiö Aamun kellariin leikkaamaan. Noustessani Herttoniemen metroasemalta maan pinnalle iPodini arpoi Morriconen Ecstasy Of Goldin soimaan. Siinä samalla tajusin, että kellonajasta huolimatta ei ollut pimeää, ja jalkakäytävällä näkyi asfaltti. Kyseisestä metron ja ulkoilman välisestä siirtymästä tuli sattumanvaraisen musiikkivalinnan ansiosta jotenkin melko ponteva. Eikä tuosta pontevasta hetkestä mennyt kovin kauaa siihen pontevaan hetkeen, kun päätettiin, että elokuvasta on aika päästää irti.

Johanna (ohjaaja):
25.5.2010 Ravintola tori klo 20.45
Viimeinen äänien miksauspäivä. Iiro lähetti minut tauolle, että kuulisin taas. Kadulla kaikesta oli kuitenkin tullut kummallista. Jokainen kuulemani ääni nousi pintaan suhisten, tuhisten, antamatta rauhaa. Aivan kuin hetkellisesti olisi kadottanut kykyni suodattaa ympärilläni olevasta äänimaisemasta minulle oleellinen.
Tuntuu erikoiselta olla toiseksi viimeisessä päivässä, kun huomenna kaiken pitäisi olla valmista. Lakkaamatta käyn läpi kaikkia lankoja seuraten tehtyjä ratkaisujen polkuja kuin varmistaen, että tehty ratkaisu oli ”oikea”.
00.05
Yöbussissa tuntematon kanssamatkustaja soittaa Absoluuttista Nollapistettä ja kehuu Tommi Liimatan sanoituksia.  Laulu kuuluu: ”Pihalla liekehtivät oravat, Stella, Kiki…”  Hujauksessa olen lukiossa lukemassa ainettani Tommin tuijottaessa eturivissä. Pieni aikamatka hetkessä. Sopiva siksi, koska valmistuva elokuvamme on niitä täynnä.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s