AAMU Pressrelease 18.5.

Tiedote 18.5.2009
Auli Mantila kuvaa tulevan elokuvansa Ruotsissa
Ohjaaja-käsikirjoittaja Auli Mantilan tulevan uuden pitkän fiktioelokuvan Kullankaivajat tuotantoa valmistellaan parhaillaan. Elokuvan casting eli roolitus on parhaillaan käynnissä ja se kuvataan Ruotsissa vuonna 2010 pääosin ruotsalaisten näyttelijöiden kanssa. Elokuvan tuottaa Elokuvayhtiö AAMU ja yhteistuottajana mukana on ruotsalainen Hepp Film.

Elokuvan tuottaja Ulla Simonen vierailee parhaillaan Cannesin elokuvajuhlilla, missä Kullankaivajat on saanut kiinnostuneen vastaanoton kansainvälisiltä levittäjiltä. ”On ollut positiivista huomata, että Euroopassa on yhä kysyntää vahvalle tekijälähtöiselle elokuvalla. Kullankaivajien universaali tarina ylittää kieli- ja kulttuurirajat”, Simonen sanoo.

Kullankaivajat on draama Ruotsiin muuttaneista suomalaisista sisaruksista, Kristasta ja Kaiuksesta, jotka elävät ja työskentelevät ruotsalaisen yhteiskunnan harmaalla alueella. Krista on sopeutunut ympäristöön mutta Kaiukselle näkymättömyys ei riitä ja hän haluaa edetä urallaan. Kaiuksen päätös erottaa sisarukset. Nykypäivän Eurooppaan sijoittuva Kullankaivajat on tarina ankarasta maailmasta, jossa laki ja järjestys eivät merkitse mitään, mutta myös empatiasta ja lojaalisuudesta.

Lisätiedot
Tuottaja Ulla Simonen
Elokuvayhtiö AAMU
Puh 040 900 5505
Email simonen@elokuvayhtioaamu.fi
Twitter AAMUFILMCOMPANY

Tiedottaja Liisa Lehmusto
Viestintätoimisto Alice
Puh 050 358 5488
Email liisa.lehmusto@alice.fi

Auli Mantila
Ohjaaja, käsikirjoittaja
Auli Mantila (s. 1964) kuuluu sukupolvensa lahjakkaimpiin suomalaisiin elokuvaohjaajiin. Pitkät elokuvat Neitoperho (1997), Pelon maantiede (2000) ja Ystäväni Henry (2004) ovat sinetöineet hänen paikkansa uuden kotimaisen elokuvan kiinnostavimpien ja taiteellisesti kunnianhimoisimpien ohjaajien joukossa. Mantila on palkittu ohjaajana sekä kotimaassa että ulkomailla, viimeksi syksyllä Prix Europalla tv-sarjasta Hopeanuolet (2008). Mantila on myös kysytty luennoitsija, puhuja ja dramaturgi. Hänen esikoisromaaninsa Varpunen (Teos) julkaistiin vuonna 2005 Suomessa ja Saksassa.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s