Go big or go home

Jarkko Lahti (s. 1978) näyttelee Olli Mäkeä Juho Kuosmasen elokuvassa Nyrkkeilijä. Lahti on harrastanut nyrkkeilyä muutaman vuoden ja valmistutuu parhaillaan syksyllä 2015 kuvattavan elokuvan päärooliin. Lahti kirjoittaa valmistutumisestaan blogia noin kerran kuukaudessa. Elokuva saa ensi-iltansa keväällä 2016 ja sen tuottaa Elokuvayhtiö Aamu.

 

Aprillipäivä. Nyrkkeilijä- elokuvan kuvausten alkuun neljä ja puoli kuukautta. Valmistautuminen etenee aikataulussa: Lenkkiä, sparria ja punttia. Korkki on pysynyt kiinni eikä alkoholia ole ollut ikävä. Oikeastaan päinvastoin. Omaa aiempaa alkoholin käyttöä on tullut tarkasteltua etäisyyden päästä aika kriittisin silmin, vaikka se hyvin kohtuullista on ollutkin. Olli Mäki asettaa kuitenkin esittäjälleen kovan haasteen ottaa itsestä kaikki irti niin fyysisesti kuin henkisestikin. Robbe Heleniusta vapaasti siteeraten: Be as good as you can be. Se on hieno lause. Ja vaativa. Tai kuten Seppo Kumpulainen, tärkeä opettaja mulle ja monelle kokonaiselle näyttelijäpolvelle Teatterikorkeakoulussa, asian muotoilee: Go big or go home.

Porvoon Nyrkkeilyseuran lisäksi käyn Pekka Mäen luotsaaman Ringside Gymin treeneissä. Tarkoitus on treenata paljon toukokuun lopulle ja lajitreenien jäädessä tuolloin vähemmälle, muokata kroppaa lenkin ohessa kesä – heinäkuussa. Lähinnä täytyy keskittyä jalkoihin. Yläkroppa alkaa olla jo ok, mutta reidet ja pohkeet ovat edelleen ko riisitautisella… Jalkapäiviä on luvassa. Muilla rintamilla ollaan leffan suhteen aikataulussa. Mikko Myllylahti ja Juho Kuosmanen hiovat jo lähes valmista käsikirjoitusta vielä huhtikuun ajan ja Jussi Rantämäen ja Matti Sipiläisen hankkima rahoitus elokuvalle etenee loistavasti. Ja mikä parasta, mun kanssanäyttelijät alkavat valikoitua. Raija Mäkeä, Ollin puolisoa näyttelee kokkolalaissyntyinen Oona Airola ja manageri Eelis Askia, ehta stadin kundi, Eero Milonoff. Molemmat tunnen jo pitkältä ajalta.

Muisto alkusyksyltä 2002. Oon juuri valmistunut Teatterikorkeakoulusta näyttelijäksi ja saanut ensimmäisenä työnäni vierailun KOM- teatterista. Työn alla on Pirkko Saision näytelmä Baikalin Lapset ja koko työryhmä on Caenissa, Ranskan Normandiassa workshopissa. Mää ja Eero Milonoff tai Käkä, kuten lempinimi kuuluu, ollaan paitsi kollegoita näytelmässä, myös kämppiksiä keskustan hotellin huoneessa numero 8. Siis selli kasin vetskuja. Edellinen ilta on venähtänyt aamuun kulttuurinvaihdon merkeissä paikallisten neitojen kanssa ja herään siihen kun puhelin herättää töihin. Siristelen silmiäni ja yritän saada puhelimen herätyksen vaikenemaan. Ensimmäinen verkkokalvoilleni piirtyvä näky on erikoislähikuva croissanteista. Niitä on rintani päällä arviolta kymmenen. Lyhyen, mutta kiivaan ajatustyön jälkeen muistan hotellin henkilökunnan valmiiksi aamupalaa varten asetteleman aamiaskärryn, johon kompastuimme palatessamme paria tuntia aiemmin hotelliin. Hektistä herätystä ennakoiden otimme fiksuina miehinä aamupalan valmiiksi sänkyyn.

Baikalin Lasten jälkeen olemme näytelleet Käkän kanssa muutamaan otteeseen KOMissa ja Kansallisteatterissa, mutta nyt pääsemme töihin yhdessä ensi kertaa kameran edessä. Kuvaukset ovat toki tulleet molemmille tutuiksi vuosien varrella. Käkän moni muistaa varmasti elokuvista kuten Ganes tai Tummien Perhosten Koti.

Oona Airola puolestaan viimeistelee näyttelijän opintojaan Teatterikorkeakoulussa. Lahjakas näyttelijätär Kokkolan Ykspihlajasta, jolla on jumalainen lauluääni. Jos Piaf oli Pariisin Varpunen on Oona Pihilajan Satakieli. Pariisin katujen sanottiin kuuluvan edellisen äänessä ja jälkimmäisen laulaessa mun silmien eteen nousee Kokkolan satamakaupunginosa Ykspihlaja satamineen, huviloineen, rintamamiestaloineen, tehtaineen, työväentaloineen. Ei oo sattumaa, että Kaj Chydeniuksen kaltaiset nimet haluaa levyttää ja konsertoida Oonan kanssa. Sen äänessä soi Ykspihlajan sataman koko sataviisikymmenvuotinen historia. Myös Oonan tunnen jo pitkältä ajalta, mutta nyt näyttelemme ensi kertaa yhdessä. Siistiä.

Elokuvamme käsikirjoituksesta uskallan paljastaa sen verran, että se keskittyy elokuuhun 1962, jolloin Olli Mäki valmistautui kohtaamaan Davey Mooren ammattilaisnyrkkeilyn höyhensarjan mm-ottelussa. Kautta aikojen ensimmäisenä suomalaisena. Ottelu käytiin Helsingin Olympiastadionilla 17.8.62 yli 23 000 katsojan edessä. Olli ja Raija kihlautuivat samana päivänä. Olli Mäki kuului tuolloin manageri ja promoottori Eelis Askin pyörittämään nk. Askin Talliin mm. Risto Luukkosen ja Pekka Kokkosen ohella, mutta asui vielä Kokkolassa. Elokuvassa liikutaankin paitsi Helsingissä myös Keski-Pohjanmaalla.

Toinen huhtikuuta nousen ensimmäistä kertaa Ringside Gymin kehään Pekka Mäen pistareille. Pekka auttaa mua jäljittelemään Ollin ottelutyyliä. Tää on erittäin tärkeää näyttelijäntyöllistä treeniä, sillä sparri- ja ottelutyylin fyysinen jäljitteleminen avaa mulle laajemminkin Ollin fyysistä olemusta, siis hänen tapaansa olla maailmassa. Ja sen kautta persoonaa. Saan näin tiedollisen ja mielikuvallisen kokemuksen lisäksi henkilöstäni myös fyysisen kokemuksen. Muutaman viikon päässä odottavaan mm- otteluunsa valmistautuva Eva Wahlström on myös saapunut salille sparraamaan ja saan hetkeksi jeesikseni myös hänen valmentajansa Risto Merosen, joka muistaa Ollin ottelutyylin hyvin tarkasti. Huikeita henkilöitä. Nöyräks vetää. Saan korvaamatonta tietoa ja vinkkejä alansa ehdottomilta huipuilta. Alan hiljalleen nähdä jäljellä olevan työmaani rajat. Työtä on vielä, jotta saan parhaani irti, mutta aikaakin on. Kun Juho kysyy treenien jälkeen mikä on fiilis, vastaan että onneksi saan tehtäväkseni tämän työn juuri nyt. Aiemmin en olisi ollut valmis ja myöhemmin en saisi enää fyysistä maksimiani irti. Mitä päiviä. Mitä ihmisiä. Mää rakastan mun ammattia.

” En mää mikään oo, muttet oo kyllä sääkään “

Jarkko Lahti (s. 1978) näyttelee Olli Mäkeä Juho Kuosmasen elokuvassa Nyrkkeilijä. Lahti on harrastanut nyrkkeilyä muutaman vuoden ja valmistutuu parhaillaan syksyllä 2015 kuvattavan elokuvan päärooliin. Lahti kirjoittaa valmistutumisestaan blogia noin kerran kuukaudessa. Elokuva saa ensi-iltansa keväällä 2016 ja sen tuottaa Elokuvayhtiö Aamu.

Helmikuinen tiistai – ilta Suistohallilla Porvoossa. Sparraan seurakaveria TUL:n mestaruuskilpailuihin. Oon ensimmäistä kertaa kehässä marraskuun matsin jälkeen. Niin lenkki kuin säkkitreenikin on kuulunut ohjelmaan joulu – tammikuussakin, mutta kehän sijaan oon iltaisin ollut näyttämöllä.
Varasto – näytelmän ensi-ilta Kotkan kaupunginteatterissa takana. Sekä yleisö, että kriitikot ottivat esityksen hyvin vastaan. Kevään ja kesän esitän kahta jo harjoiteltua roolityötä, joten seuraava uusi työni on elo – lokakuussa kuvattavassa Nyrkkeilijä- elokuvassa Olli Mäki. Vihdoinkin oon tässä vaiheessa. Nyt, kun kuvausten alkuun on puoli vuotta, on aika palata täyspainoiseen lajiharjoitteluun. Kunto vaikuttaa ihan hyvältä, mutta sparrivastukseni on huippukuntoinen b- juniori, joka haluaa tänään hapottaa itsensä totaalisesti ja voittaa tulevana viikonloppuna TUL:n mestaruuden Lahdessa 63kg:n sarjassa. Yritän itsepintaisesti päästä omalle otteluetäisyydelle, mutta sinne meneminen maksaa aina muutaman osuman. Nelisen erää jaksan mukana, sitten jalat alkaa loppua. Erätauolla puhallan huomattavasti parikymmentävuotta nuorempaa kaveriani raskaammin ilmaa keuhkoista.

– Jaksat sä vielä pari erää?
– Jos otetaan kahen minuutin eriä.

Virnistän vaikka hapot painaa jo aikalailla lihaksissa. Sparri jatkuu. Erän lopulla uppari pääsee sisään käsien välistä. Näen sen viime hetkellä ja leuka pysyy rinnassa, mutta se tulee suoraan nenään. Täytyy puhaltaa hetki.

– Ootsä kunnossa?
– Joo. Se oli hieno uppari.
Sain tietää tästä roolista tammikuussa 2011 ja menin ensimmäisiin nyrkkeilytreeneihin maaliskuussa samana keväänä. Siitä on nyt neljä vuotta. Nyt, helmikuussa 2015, voin antaa viimein itselleni luvan lähteä kohti kuvauksia. Enää ei tarvii jarrutella. Kehoa oon valmistanut tulevaan rooliin määrätietoisemmin vajaan vuoden, mutta vasta nyt kun näyttämöprosessi Kotkassa on takana, on aika keskittyä täydellisesti Olliin. Käytännössä tämä tarkoittaa paitsi sparria, lenkkiä, kehon muokkaamista ja välineharjoittelua ,myös todellisen henkilön ollessa kyseessä, roolihenkilön tarkkaa taustoittamista. Mulle tää taustatyön eli researchin tekeminen on pohjimmiltaan sitä, että pyrin löytämään ne elementit Ollin persoonasta, jotka mää tunnistan ja jaan. Jotka on mullekin tosia. Käytän niitä mahdollisimman paljon hyväkseni, jotta mulle täysien vieraiden asioiden osuus roolityössä jäis niin pieneksi kuin mahdollista. Näin rakentuu ” pienimmän mahdollisen valheen tie “.  Elementit, joista kiinnostun ovat hyvin konkreettisia: tiettyjä eleitä, murre tai yleensä tapa puhua, mieltymyksiä, suhtautumistapoja, henkilön rytmi jne. Rakennan niiden avulla kirkkaan mielikuvan henkilön perusmielentilasta. Se toimii ikäänkuin roolityön perustasona, josta voi sitten irrotella kulloisenkin tilanteen vaatimusten mukaan.

Lähteinä taustatyön tekemisessä toimivat niin elämänkerrat ja lehtileikkeet kuin ihmisten kanssa keskustelut tai nyrkkeilykilpailuiden seuraaminenkin. Tätä roolia varten olen lukenut Mäen lisäksi mm. Harri Piitulaisen, Gunnar Bärlundin, Tysonin, Alin, Wahlströmin ( molemmat ), Askin ja Asikaisen nyrkkeilylliset elämänkerrat, sekä pari Ilmo Lounasheimon tietokirjaa. Olen tavannut Olli ja Raija Mäen, Pekka Mäen, sekä joukon suomalaista nyrkkeilyväkeä ja käynyt seuraamassa nyrkkeilykilpailuja Edis Tatlin mm- ottelusta junioreiden maaotteluihin. Oon lisäksi katsonut useasti Mäki vs Moore – dokumenttielokuvan, jonka oon saanut täysmittaisena haltuuni, mutta joka löytyy lyhyempänä versiona myös YLEn Elävästä arkistosta. Ollin nyrkkeilytyylin näkeminen on erittäin tärkeää ja tässä dokkarissa sitä pääsee näkemään valmistavissa sparreissa Kumpulan uimastadionilla, että itse mm- ottelussa. Elävästä arkistosta löytyy lisäksi klippi Ollin ja Purtsi Purhosen näytössparrista vuodelta -61. Paljon muuta aikalaiskuvamateriaalia ei Ollista netistä löydy. Edellisten lisäksi yksi erittäin hyvä ja tärkeä kanava on you tube. Vitsi mikä aarre-aitta mun kaltaiselle fanille. Sieltä löytyy kaikki klassikkomatsit tai voi seurata jotain suosikkinyrkkeilijää pitkin tämän uraa.

Me ollaan Ollin kans molemmat syntyisin Kokkolasta. Kokkolalaisuuden ( mikäli sitä on ) eli “Kokkolan seudun alueellisen perusmielentilan” ydin on mulle lauseessa, “en mää mikään oo, muttet oo kyllä sääkään”. Tähän kiteytykseen sisältyy ensinnäkin se vakaumus, että kaikenlainen itsekorostus on syvältä hanurista ja toiseksi ylpeys tästä vakaumuksesta. Se antaa itselle lempeästi hymyilevän näkökulman elämään. Mää tunnistan tän hyvin. Jollain tavalla tuohon lauseeseen on sisäänkirjoitettu ehdoton ylpeys siitä mitä edustaa ja vastustus kaikenlaisia kulisseja kohtaan. ” Ei piä yrittää olla ittiään parempi” – mentaliteetti. Tätä ei pidä missään tapauksessa sekoittaa huonoon itsetuntoon. Päinvastoin. Vaatii terveen itsetunnon, jos voi todeta, että riitän itselleni sellaisena kuin olen. Eikä tämä tarkoita itseensä tyytyväisyyttä. Vain riittämistä. Jatkuva vaatimus itsensä kehittämiseen ja jalostamiseen kuuluu mielestäni jokaiselle.

Sparritreenin viimeinen erä menossa. Oon ihan puhki. Jalat ei liiku ja pyrin pitämään vaan paketin kasassa ja liikkumaan alta pois. Seurakaveri haluaa uuvuttaa itsensä ja takoo tulemaan pitkän sarjan molemmin käsin. Vaikka suurin osa iskuista tuleekin suojaukseen, tuntuvat ne huumaavina ohimoilla. Samalla ehdin ajatella, että tämä on kunnioitusta. Jos kaveri ajattelis etten kestä se sparrais kevyemmin.

– Aika!
Huohotan ja nojaan kehäköysiin. Oksettaa ja huimaa.
– Kiitos Jarkko!
– Jos vaan voin mitenkään olla avuks…

Sunnuntaina istun sitten Ahtialan koululla Lahdessa seuraamassa TUL:n nyrkkeilykilpailuja. Jännitän kainalot märkinä seurakavereiden puolesta. Turhaan. Argjend ja Arslan, Porvoon Nyrkkeilyseuran hurjat, voittavat molemmat omat painoluokkansa. Vähän läikähtää rinnassa mullakin. Oon saanut olla osallisena valmistautumisessa. Yhtäkkiä kuuluttaja yllättää kertomalla että paikalla on näyttelijä, joka valmistautuu esittämään Olli Mäkeä tänä vuonna kuvattavassa elokuvassa. Nousen vähän hämilläni ylös ja tervehdin kisoja seuraamaan saapunutta yleisöä. Siinä seistessäni kuuluttaja jatkaa:

– Täytyykin olla aika rohkea, että uskaltautuu esittämään Olli Mäkeä, erästä kaikkien aikojen teknillisintä nyrkkeilijäämme, joka otteli huipputasolla vuosikymmeniä.

Nielaisen. Suuta kuivaa. Heilautan kättä rennosti ja istun takaisin paikoilleni. Kuuluttajan viimeinen lause jää mieleeni. Niin. Enpä oo ajatellut asiaa juurikaan tulevien katsojien näkökulmasta. Mitä odotuksia heillä on? Mitä toiveita tai asenteita? Hymyilen itselleni. Alkaako jätkällä puntti tutista, hä? Päätän keskittyä omaan hommaani, en tuleviin katsojiin. Rima vaan niin ylös kun mielikuvitusta riittää ja hymyllä siitä yli. Ollin hengessä.

Punaisessa kulmassa

Jarkko Lahti (s. 1978) näyttelee Olli Mäkeä Juho Kuosmasen elokuvassa Nyrkkeilijä. Lahti on harrastanut nyrkkeilyä muutaman vuoden ja valmistutuu parhaillaan syksyllä 2015 kuvattavan elokuvan päärooliin. Lahti kirjoittaa valmistutumisestaan blogia noin kerran kuukaudessa. Elokuva saa ensi-iltansa keväällä 2016 ja sen tuottaa Elokuvayhtiö Aamu.

Sydän hakkaa. Hiki karpaloi otsalla. Kroppa alkaa lämmetä ja fiilinki on kohillaan. Oon just saanu tiedon Rantamäen Jussilta, tuottajalta, että Nyrkkeilijä-elokuvan tuotanto etenee, ja elokuva kuvataan ensi syksynä. Katon kännykän ajanottoaplikaatiota. Vielä kymmenen sekuntia erätaukoa jäljellä. Puhallan ilmaa voimakkaasti ulos. Seuraavan säkkierän ajan päätän hakea paikkaa kovalle takakäden lyönnille. Pari mittausta aina etummaisella ja takakäsi, PAM. Minuutin tauko täyttyy – takas säkille.

On torstai 13.11. Mun toiseen viralliseen nyrkkeilymatsiin on aikaa yheksän vuorokautta. Edustan matsissa kokkolalaista NyKy-seuraa. Siksi kävin edellisen viikonlopun sparraamassa Kokkolassa valmentajan, Mikko Esselin, silmien alla. Kuluvan viikon teema mun omissa treeneissä Porvoon Kuntoklubilla on maksimisykkeellä tehtävä “hapotus” säkillä kymmenen erän verran. Siihen lisäksi käyn pari sparria ja yhen voimaharjoittelun Karre Anttosen vetämissä Porvoon Nyrkkeilyseuran kisaryhmän harjoituksissa. Yhteensä viikolle kertyy kymmenisen treeniä, kun lenkit laskee mukaan, ja nyt on siis torstaiaamun säkkitreeni alkupuolella. Vilkasen jälleen kännykän ajanottoa: erää jäljellä vajaa minuutti. Pari etummaista taas ensin ja sitten takakäsi perään. Viiltävä kipu lyö yhtäkkiä keskimmäisestä rystysestä ylös pitkin käsivartta. Lopetan hetkeksi. Koitan napauttaa takimmaisen ihan kevyesti vasten säkkiä. Sähköiskunomainen kipu rystysestä välähtää jälleen. Perkele. Otan säkkihanskan ja siteen pois ja katon rystystä. Se on turvonnut ja hiukan tumma. Murtuko se? Tähänkö tää nyt tyssäs?

Istun Porvoon Lääkärikeskuksessa ja odotan pääsyä ortopedin luo. Onneks oon jo ehtiny maksaa Nyrkkeilyliiton lisenssin ja vakuutus on voimassa – muuten ei olis varaa yksityiseen. Mietin miten selitän lääkärille, että mun on pakko päästä ottamaan se matsi Ykspihlajaan. Että se on mun työaikataululla once in a lifetime opportunity. Juuri nyt ja juuri Ykspihlajan Reiman kisoissa. On maanantai 17.11. ja kello 9.20 aamulla, kun vastaanottohuoneen ovi aukeaa. Punnitukseen on koko lailla tasan viisi vuorokautta.

Kuvailen ortopedi Christer Lybäckille mitä on tapahtunut. Mies vaikuttaa aika “katu-uskottavalta” ollakseen pitkälle lukenut lääkäri. Kun alan selittää kuinka tärkeää nyt olis päästä kehään, katsoo Lybäck mua rauhallisesti ja sanoo toimineensa yli kolmekymmentä vuotta paitsi nyrkkeilyn myös muiden kamppailulajien parissa. Mikä tuuri! Rentoudun. Tää jätkähän tietää nyrkkeilystä paljon enemmän ko mää. Kun olemme analysoineet Tatlin, Wahlströmin ja Klitshkon tuoreet ottelut, saan lähetteen röntgeniin. Viesti on selvä. Jos rystynen on murtunut, matsi jää väliin. Kuvautan saman tien käteni ja jään odottamaan hermostuneena lääkärin soittoa. Toimittajat soittelevat ja kyselevät innostuneesti, onko vastustaja jo selvillä. Vastaan ettei vielä ja toivon hiljaa mielessäni, etten joudu tuottamaan kaikille pettymystä. Syö aikalailla miestä, kuten sanonta kuuluu.

Tauko Kotkan kaupunginteatterin Varasto-näytelmän harjoituksissa on päättymässä ja kiiruhdan pukuhuoneesta näyttämölle, kun kuulen puhelimeni soivan pukkarin pöydällä. Ryntään portaat takaisin ylös ja ehdin vastaamaan.

– Lybäck, Porvoosta. Ei murtumaa vaan pehmytkudosvaurio. Kivun salliessa voit nousta kehään.

Tuuletan äänettömästi. Soitan välittömästi Esselin Mikolle Kokkolaan. Seuraavaksi saa sitten jännittää löytyykö vastustajaa kehään kun laji on pieni ja pohjoisempana välimatkat pitkiä, mutta enää ei homma jää ainakaan musta kiinni. Rystynen on edelleen kosketusarka. On keskiviikko 19.11. Kolme vuorokautta matsiin.

Treeniviikko Kotkassa on takana. Arto Salmisen näytelmän harjoitukset ovat käynnistyneet tehokkaasti, mutta mun ajatukset keskittyvät jo täysin huomiseen otteluun. Moottoritiellä Kotkan ja Porvoon välillä saan tiedon, että mun lisäksi yleiseen 60 kg:n sarjaan on ilmoittautunut vain yksi nyrkkeilijä Kemistä. Matsi kuitenkin siis näyttäisi onnistuvan. Kämmenet alkavat hiota ja syke nousee – täähän muuttuu todeksi! Nyt tätä ei enää voi perua mikään. Nyt mennään. Huh huh.

Kotona Porvoossa reppua pakatessa oon tavallista hiljaisempi. Huomaan meneväni jo kohti kehää. Vähän ennen ajomatkaa junalle puhelin soi. Mikko soittaa Kokkolasta, että vastustaja on perunut tulonsa. Ähkäisen pettymyksestä, mutta lupaan saapua aamulla punnitukseen. Siellä nähdään sitten lopullinen tilanne. Kun hyppään autoon risteilee päässä läjä kysymyksiä. Toteutuuko matsi? Pääsenkö lääkärintarkastuksesta läpi rystyseni kanssa? Jos pääsen, kestääkö käsi ottelemista? Mitä jos matsi peruuntuu? Paikalle on tulossa paikallisia tiedotusvälineitä, sukulaisia ja kavereita… Miten selitän kaikille peruuntumisen? Kuin kuvana mun pään sisäisistä tunnelmista sankka lumipyry sotkee totaalisesti liikenteen kehä kolmosella. Kolme rekkaa seisoo keskellä kehää vähän matkan päässä toisistaan ja tukkii liikenteen. Pääsen kuin ihmeen kaupalla pois kehältä ja kierrän pahimman suman. Ehdin perjantai-illan viimeiseen Pendolinoon nippa nappa. No, punnitus aamulla kello yheksän toteutuu ainakin joka tapauksessa.

Ottelupäivä. Ykspihlajan toimitalo. Saavun ensimmäisenä nyrkkeilijänä punnitukseen. Tapaan Mikon ja Kosken Riston, joka tulee kulmamieheksi. Mulle ehdotetaan, että ottelen 64-kiloista, TVS:ää edustavaa Stephen Wania vastaan. Vähän mietityttää. Wani näyttää aika kookkaalta kaverilta, ja mulla on takakäden kanssa ongelmia. Sovitaan, että lopullinen päätös tehdään punnituksen jälkeen. Kättelen puntarilla Wania kuvaajien pyynnöstä. Nyrkkeilijä-elokuvan markkinointipäälikkönä työskentelevä Matti Sipiläinen on saanut paikalle toimittajien lisäksi kuvaajia, jotka tekevät elokuvan making of -materiaalia. Kun kuvat on otettu astun puntarille. 58,9 kg.

Syön pullaa pahimpaan nälkääni punnituksen jälkeen toimitalon kahvilassa. Päätös ottelusta tehdään aika nopeasti. Tuntuu mahdottomalta jättää otteleminen väliin. Tunnen jännityksen voimakkaana kehossa ja huomaan muuttuvani puhumattomaksi. Suunnistan tapaamaan vanhempiani ja tankkaamaan. Ottelupäivän ateriaan kuuluu kaurapuuroa ja lohikeittoa. Edellä mainitussa järjestyksessä, samalta lautaselta. Lepään ruuan päälle hetken ja ajelen sitten nyrkkeilysalille ottamaan lämpöä ja käymään ottelun taktiikkaa läpi Mikon ja Riston kanssa. Pistareilla joudun jättämään järjestelmällisesti takakäden lyömättä. Edellisestä oikean käden lyönnistä on yli viikko aikaa.

Ykspihlajan “Talolla” katselen omaa otteluani edeltäviä kamppailuja yllättävän levollisena. Pahin jännitys tuntuu jääneen viimeistelytreeneihin. Käyn miessäni läpäi mantrana Mikon ohjeita: suojele päätä, liiku suojaan sivulle, väistä oikealle ja hae paikat iskuille siitä, muista hengittää. Mut kuulutetaan punaiseen kulmaan. Tunnelma katsomossa on odottava. Pää on tyhjä ja mieli rauhallinen. Nousen kehään, jonka hetkeä aikaisemmin olen kuullut olevan Olli Mäen lahja Ykspihlajan Reimalle. Saan hammassuojat Ristolta ja kävelen kehän keskelle. Kehätuomari antaa ohjeet ja kongi kilahtaa. Tässä mää nyt oon. Kilpanyrkkeilijänä mun entisellä harrastajateatterin kotinäyttämöllä. Oletin kannustuksen olevan ottelun aikana äänekästä, mutta salissa onkin jännittynyt hiljaisuus. Wani tekee aloitteen pitkällä vasemmalla suoralla ja hakee sitten kovaa lyöntiä oikealle. Väistän lyhyellä askeleella oikealle ja isken takakädellä ensimmäisen osuman vatsaan. Liikun mielestäni ihan hyvin kehässä. Matsi jatkuu tasaisena koko erän. Joku huutaa katsomosta, että “Olli tikkaa tihiämpään vasurilla!” Kun kongin kimakka ääni kajahtaa, syttyy katsomo voimakkaaseen kannustukseen. Kävelen hyvillä fiiliksillä takaisin punaiseen kulmaan.

Mikko neuvoo pitämään hyvää liikettä yllä. Puhallan ulos. Erona ensimmäiseen matsiini huomaan rekisteröiväni mitä mulle sanotaan. Jalat tuntuvat vielä kevyiltä. “Avustajat kehästä!” Toinen erä. Risto antaa hammassuojat ja taputtaa olkapäälle. Wani tuntuu lisäävän vauhtia, enkä ehdi ihan ensimmäisen erän tapaan alta pois. Isken silti ihan hyviä osumia pitkin erää. Erän loppupuolella ote siirtyy Wanille. Huomaan, että jalat alkavat  painaa ja joudun ottamaan pari iskusarjaa suojaukseen, koska en ehdi väistää. Katsomosta kuuluu seurakaverin ääni: “Pysy liikkeessä!” Kongin soidessa tunnen pysyneeni vielä hyvin mukana.

Lauantaina 22.11. noin kello 13.40 käydään Ykspihlajan Reiman kansallisten nyrkkeilykilpailujen kehän punaisessa kulmassa, toisen ja kolmannen erän välisellä tauolla, seuraava keskustelu:

Mikko: Pysy siinä sen lähellä. Älä tuhulaa energiaa ylimääräseen liikkeeseen.

Mää: Mun jalat alakaa olla loppu.

Mikko: Tää on kolome minuuttia sun elämästä. Sää jaksat sen miten päin hyvänsä, eikö?

Mää: Joo.

Kolmannesta erästä en muista paljoa. Wani pitää tempoa yllä ja mun jalat alkaa muuttua betoniksi. Saan suojeltua pään aika hyvin, mutta kun liike loppuu, otan edellisiä eriä enemmän iskuja vastaan. Kolmas erä menee selkeästi Wanille. Muistan erän lopulla koputuksen merkiksi siitä, että aikaa on jäljellä kymmenen sekuntia. Samalla kajahtaa Mikon huuto: “Nyt kaikki peliin!” Puren hammasta ja saan vielä viimeisen sarjan irti. Sitten kilahtaa armahtava kongi. Wanin käsi nostetaan ansaitusti ilmaan ja onnittelen voittajaa vilpittömästi. Koen, että oon suoriutunut itelleni asettamastani haasteesta kunnialla. Varsinkin kaksi ensimmäistä erää oli tasaisia. Oikean käden rystysessä en tuntenut kehässä kipua lainkaan, mutta nyt sitä alkaa taas särkeä. Poseeraan elokuvaa varten kehässä hetken ja vastailen toimittajan kysymyksiin. Yleisö on elänyt hienosti mukana ja kannustanut kovaa. Vitsi miten siistiä touhua! Eläköön kaikki nyrkkeilyjumalat! Tää on kuningaslaji. Mää oon saanu raapasta vähän sen pintaa ja oppinu jo nyt valtavasti. Kiitos kaikille, jotka ootte eläny mukana. Oon iloinen ja onnellinen, että pääsin kehään just täällä ja just nyt. Kokkolan Ykspihlajassa. Kotikehässä. Punaisessa kulmassa.

Kooste ottelusta löytyy täältä.

Teksti Jarkko Lahti. Kuvat Juho Kuosmanen, Johanna Holmberg ja Mika Peltoniemi.

Off to Torino

Mikko Myllylahti and Juho Kuosmanen have participated Torino Script&Pitch program this year with our project The Happiest Day in the life of Olli Mäki. The first two workshops in May and June were concentrating more on the treatment and the script, but the last one in Torino is more about pitching and one to one meetings. Juho and Mikko are heading to Torino on Friday and I will be there on Saturday evening. Sunday is for pitch preparation and from Monday on it’s pitching and meetings. I will leave to Finland on Wednesday and the guys are leaving on Thursday. Hopefully we have time to taste some Barolo and Barbaresco also since we are quite close to the regions. I think we could use a glass of wine after a day of meetings. We haven’t even left Finland, but our meeting schedule is almost fully booked. 30 meetings in two days. As we have almost confirmed the domestic funding for the film, we are looking for internation companionship, especially sales agents and broadcasters. The film is going to be shot in Autumm next year and it will be finished in spring 2016.

You can find our project from the catalogue on page 36-37 http://www.torinofilmlab.it/media/docs/tfl_bop_2014.pdf

P.S. As you can see from the way they look in the photo, Juho is taking notes on his mac and Mikko uses  a quill on a parchment. The picture was taken in the second workshop in a town in France which is too hard for us to pronounce.

Jussi

Ottaa Mahasta

 

Jarkko Lahti (s. 1978) näyttelee Olli Mäkeä Juho Kuosmasen elokuvassa Nyrkkeilijä. Lahti on harrastanut nyrkkeilyä muutaman vuoden ja valmistutuu parhaillaan syksyllä 2015 kuvattavan elokuvan päärooliin. Lahti kirjoittaa valmistutumisestaan blogia noin kerran kuukaudessa. Elokuva saa ensi-iltansa keväällä 2016 ja sen tuottaa Elokuvayhtiö Aamu.

 

Ottaa mahasta

Mää oon nyrkkeilyfani 1980-luvulta lähtien. Suvun miehet ovat aina seuranneet ja arvostaneet nyrkkeilyurheilua. Mun ensimmäiset muistikuvat lajista liittyvät Mike Tysonin voittamattomuuteen ja ensimmäsen erän tyrmäyksiin, Tysonin dramaattiseen maailmanmestaruuden menettämiseen Tokiossa ja isän kanssa katsottuun tv-dokumenttiin Muhammed Alista. Satelliittitelevisiolähetykset olivat tuolloin tehneet mm. Alista tai Pelestä lajiensa maailmantähtiä, joiden kunnioitus siirtyi meidän perheessämme kirjaimellisesti isältä pojalle.

Näiden rinnalla oli vielä kolmas urheilija ylitse muiden. Mies, josta paikallisuutensa vuoksi kaikilla äijillä oli kerrottavanaan muisto tai tarina. Mies, joka alakouluikäisen mielessä alkoi saada myyttisiä mittasuhteita. Mies, joka söi raakaa läskiä ennen ottelua, nappasi kärpäsiä lennosta ja löi kehässä yhtä nopeasti kuin vanha kunnon pöytä-Singer. Legenda ja Working Class Hero. Lahjomattomuudessaan ja periaatteellisuudessaan yhtä väkevä kuin Ali, Mandela tai Ernesto Guevara. Mua otti mahasta kun se nimi sanottiin ääneen. Kokkolan leipuri – Olli Mäki.

Tammikuussa 2011 sain Juho Kuosmaselta sähköpostin otsikolla Nyrkkeilyleffa. Viestissä kerrottiin, että Juholla oli idea ensimmäiselle pitkälle fiktioelokuvalleen. Hän halusi kuvata Olli Mäen valmistautumista kaikkien aikojen ensimmäiseen Pohjoismaissa järjestettyyn ammattilaisten maailmanmestaruusotteluun, joka järjestettiin Helsingin Olympiastadionilla vuonna 1962. Mää näyttelisin Olli Mäkeä. Arvatkaapa ottiko taas mahasta?

Mää luulen, että mun maha oli edelleen kuralla pari kuukautta myöhemmin kun kävelin Kokkolan jäähallille elämäni ensimmäisiin kuntonyrkkeilytreeneihin. Treenit järjesti vastaperustettu Kokkolan NyKy -nyrkkeilyseura, jonka harjoituksia vetävät edelleen Mikko Essel ja Risto Koski. Ajattelin käyväni vähän kuntoilemassa ja aistimassa samalla lajin ilmapiiriä siltä varalta, että Juhon elokuvaprojekti etenee myötätuulessa.

Laji vei mut täysin. Sen rankat treenit yhdistettynä reiluun itsensä likoon laittamiseen, jota jokainen kunnioittaa. Oman sietokyvyn rajojen venyttäminen. Kivun sietäminen ja pelon voittaminen. Loputtomat yhtymäkohdat ammattiini näyttämöllä: rytmitaju, ekonominen energiankäyttö, rentouden löytäminen keholle uhkaavassa tilanteessa, hengityksen merkitys, toveruus ja erityisesti monitasoinen kunnioittaminen. Lajin kunnioittaminen. Vastustajan kunnioittaminen. Kehän ja valmentajan kunnioittaminen. Olin löytänyt 33-vuotiaana uuden maailman, joka veti vastustamattomasti puoleensa.

Syyskuun ensimmäisenä vuonna 2012 heräsin aikaisin. Kävin vessassa ja puntarilla. 58,5kg. Join vähän vettä ja hyppäsin Kosken Riston kyytiin. Auton nokka osoitti kohti Oulua, jossa samana päivänä nousisin ensimmäistä kertaa kisakehään kilpanyrkkeilijänä yleisessä 60kg:n sarjassa. Jännitti, muttei mahdottomasti. Olin saanut nukutuksi edellisyönä hyvin. Olin treenannut omaan tasooni nähden melko paljon ja muistan ajatelleeni fatalistisesti, että ei ne mun anna kuolla kehään. Kulmamiehet Risto ja Mikko valoivat muhun uskoa keskipohjalaisella, sysimustalla huumorilla soittamalla Chris Rean Road To Helliä koko matkan Ouluun.

Matsista ei urheilullisesti jäänyt paljoa kerrottavaa jälkipolville, mutta mulle henkilökohtaisesti se oli valtava kokemus. Vastassa ollut Ruslan Viktorov (saman kevään A-junioreiden SM-hopeamitalisti) oli yli 80 ottelullaan, taidollaan ja pituudellaan matsissa täysin ylivoimainen. Ensimmäisen erän nyrkkeilin oman tasoni ylärajoilla ja pysyin vielä mukana Ruslanin tunnustellessa viisaasti tapaani touhuta. Toisessa erässä Ruslan painoi sitten kaasua, ja mää putosin kyydistä. Seisoin kyllä koko erän, ja lopun kongi tuli kuin tilauksesta polvien alkaessa notkua. Kolmannen erän Ruslan otteli kuin herrasmies ottaen tarvittavat pisteet mun alakerrasta ja säästäen päätä. Mulla ei ollut muuta mahdollisuutta kuin yrittää suojella nuppia parhaani mukaan – jalat oli loppunu toisessa erässä 90 sekunnin jälkeen.

Matsin jälkeen nyrkkeilyurheilu todisti jälleen suuruutensa. Sain valtavasti kannustusta sekä Ruslanilta ja kehätuomarilta että muiden seurojen valmentajilta ja satunnaisilta katsojiltakin. Lajia ja ottelutilannetta kunnioitettiin niin paljon, että sain siitä osani vaikka olin kehässä täysin vastaantulija. Uskomatonta. Mitä ihmisiä! Mikä omistautuminen ja sitoutuminen! Suomalaisella yhteiskunnalla olisi mun mielestä nyrkkeilyltä paljon opittavaa, mikäli uskallettaisiin ajatella pinnallista ja tekopyhää paheksuntaa syvemmälle.

Nyt, lokakuussa 2014, kuvausten alkuun on vajaa vuosi. Aloin valmistautua Ollin rooliin viime huhtikuussa, jolloin aloitin elokuulle jatkuneen peruskuntokauden: lenkkiä ja kuntonyrkkeilytreenejä. Elokuun alussa laitoin korkin kiinni ja aion pitääkin sen kiinni kuvausten loppuun asti, eli reilun vuoden. Osin siksi, että nyt 35-vuotiaana tissuttelu vaikuttaa aika lailla palautumiseen ja osin siksi, että Olli Mäki on ollut koko ikänsä täysin raitis. Syyskuun alusta oon treenannut Porvoon Nyrkkeilyseuran kilparyhmän kanssa ja välietappi rooliin valmistaumisessa on vielä yksi kisamatsi mulle niin rakkaalla Ykspihlajan toimitalolla, Ykspihlajan Reiman kisoissa 22.11.2014. Kehä tulee tuolloin olemaan samalla näyttämöllä, jolla harrastin intohimoisesti teatteria 1990-luvulla ennen Teatterikorkeakouluun pääsyä. Nyt palaan tuolle näyttämölle kilpanyrkkeilijänä valmistautuen Olli Mäen rooliin.

Joku voisi kysyä vaatiiko valmistautuminen kisakehään hyppäämistä. Sanoisin, että ei välttämättä, mutta Kuosmasen tyylilaji elokuvassa on realismi ja realismin sisälläkin ollaan dokumentaarisimmalla mahdollisimmalla reunalla, joten totuudellisuuden vaatimus tulee olemaan suuri. Mää haluan kuvata työlläni mahdollisimman syvästi ihmistä. Näyttelijäntyöllinen fokus on siinä. Nyrkkeilymaailma on enemmänkin olosuhde, kehys tälle ihmiskuvalle. Kamera antaa onneksi armoa suhteessa nopeuteen ja taitoon… Siksi on tärkeää mennä niin lähelle kilpanyrkkeilyä kuin se mulle on mahdollista. Siksi on tärkeää mennä vielä kehään. Ja taas ottaa mahasta.

-Jarkko Lahti

 

 

Aamu Filmcompany in Cannes 2011

Producers Auli Mantila and Jussi Rantamäki will be in Cannes film festival during 14th and 19th May. Our aim is to promote our upcoming feature film Things We Do for Love. The film is directed by Matti Ijäs and it is a Finnish-Norwegian coproduction.

“A shy man falls in love. The woman is beautiful, but the timing is awful: her jealous ex-con ex-husband has come to town, and she is in debt for her brother-in-law loving her in secret. What follows is a genuine mess of all the things we do for love.”

Things We Do for Love

Cannes Cinefondation 2010 winners Juho Kuosmanen and JP Passi will also be there to see first-timer feature films while working on their first feature film’s script. As a result of our win in Cinefondation the film will premiere in Cannes. The year is not yet decided 🙂

Hannaleena Hauru, whose films have been selected a couple of times to Critics’ Week (Whispering in a Friend’s Mouth 2010, If I Fall 2007) joins the festival as a producer this time. She has produced two short films which will be screened in Critics’ Week Nisi Masa -selection

Nisi Masa -Istanbul Express

See you there!

Poimintoja Taulukauppiaat – elokuvan arvosteluista

Hahmot eivät kuulu Suomen synnynnäisiin lottovoittajiin. Tonin, Empun ja Luukkosen menettelytavat tuskin ponnistavat etiikan oppikirjasta, eivätkä täytä aina lain kirjainta. Käytöskään ei ole kultaisinta. Sen tasoiseen keskusteluun taulukauppiailla ei kerta kaikkiaan ole aikaa. Mutta tarina näyttää, miten kaikilla on syynsä, kun elämän diili ei lyökään valttikortteja käteen. Filmintekijät eivät tarkastele hahmojaan ylhäältä päin. Tonia, Luukkosta ja Emppua ei ylistäen alenneta veijareiksi ja vekkuleiksi. Taulukauppiaat kuvastaa hyvin David Thomsonin teesiä siitä, että ”pieniä ihmisiä” ei ole, vaan me kaikki olemme samankokoisia.
– Keskipohjanmaa/DVD-opas/Hannu Björkbacka *****

 

…dokumenttina se olisi valtavan hieno. Nyt se on kuitenkin fiktio – ja valtavan hieno…

Naisen ja pojan välille syntyy luottamusta, lämpöä… Taulukauppiaat kertoo Suomesta, joka ei näy missään. Suomalaisista, joilla ei näytä olevan mitään. Ja mikä parasta, elokuva ei ole ankea. Naista esittää yllättäen toinen tuottaja Auli Mantila, varsin vakuuttavasti. Teppo Mannerissa on herkkyyttä ja Tuomas Airolassa sopivasti jähmeyttä. -HS/Leena Virtanen ****

 

Myös kuvaajana toimineen JP Passin käsikirjoittama Taulukauppiaat on mainio, kuivalla mutta lämminhenkisellä huumorilla maustettu tie-elokuva kolmesta arjen sankarista ja hylkiöstä… Taulukauppiaiden toisena tuottajana toiminut ja ohjaajanakin tunnettu Auli Mantila (Neitoperho, Pelon maantiede) yllättää herkällä ja hienovireisellä näyttelijäsuorituksellaan Luukkonen-nimisenä maalarina.
– Iltalehti/Tuomas Riskala ****

 

Taulukauppiaat onkin poikkeuksellisen kunnianhimoinen ja toteutukseltaan kypsä. Sen ihmiskuvauksessa ja hetkiin eläytyvässä kerronnassa on itseluottamusta ja uskoa katsojan oivalluskykyyn.
– Ilta-Sanomat/Tarmo Poussu

 

En tragikomisk och nog så torftig bild av den splittrade familjen och av ett Finland i uppbrott och rörelse. Markku Pölönen var lite ute på samma vägar i sin kufiska Lieksa!… Filmens oartikulerade knapphet kan verka tilltalande men avslöjar också en viss valhänthet.
– Hufvudstadsbladet/Hans Sundström

“Let’s whisper into the mouth of a friend” -spesiaali

Sain yhtenä iltana graafikko Atte Karttuselta hämärän tekstiviestin. Viestin sisältö oli: “Mulla on sun special mention.” Kesti noin kymmenen minuuttia että osasin yhdistää tämän sanoman mihinkään asiayhteyteen. Sitten tajusin että “Älä kuiskaa ystävän suuhun” -elokuva oli parhaillaan Bulgariassa, kisaamassa Filmini-nimisellä festivaalilla.

Menin festarin kotisivuille, jotka olivat -no- bulgariaksi. Sieltä en löytänyt mitään vahvistusta päätelmälleni, mutta koska tässä vaiheessa sisäinen neitietsivä minussa oli herännyt, jatkoin tutkimusta ja löysin bulgarialaisen blogin. En jäänyt toimettomaksi vaan otin avukseni Google Translatorin, tuon hienon työkalun, ja sain selville että: Специално споменаване – „Да шепнеш в устата на приятел”, Финландия, реж. Ханалеена Хауру

Google Translator valaisi minua kertomalla: Special mention – “Let’s
whisper into the mouth of a friend, Finland, dir Hanaleena Hauru

Tämän varsin spesiaalin mentionin kävi Sofiassa pokkaamassa samaisen
festivaalin järkkäämään julisteworkshoppiin osallistunut Atte. Nyt kunniakirja on turvallisesti Suomessa.

Сега чакаме ФИЛМИНИ 5!!!!

 

Hannaleena Hauru

The Painting Sellers will be broadcast in over 10 countries

The Painting Sellers’ broadcasting rights have been sold to ARTE France and the film will be broadcast in over ten different countries including France, Germany, Austria and Belgium. The film will be shown for the first time in France on Monday 18th of October.

The Painting Sellers received lots of interest also from the nordic broadcasters in Nordic Talents in the beginning of September. Nordic Talents is a festival for nordic graduation films. The Painting Sellers is director Kuosmanen’s graduation film from Aalto University. Producer Jussi Rantamäki and Director Juho Kuosmanen were there to pitch their upcoming feature Go With the Terrain. Pitching was of course frightful, but Juho did a great job.

The Painting Sellers’ theatrical release 3.9.

Juho Kuosmanen’s Cannes Cienfondation winner The Painting Sellers will get theatrical distribution in Finland. The Film will premier in Kino Engel, where it will be run for a couple of weeks starting on the 3rd of September. The distributor is Pirkanmaa Film Centre and the film can be seen at least in Helsinki, Tampere and Järvenpää. Probably in other cities and towns aswell during autumm and next spring. We will keep you posted on upcoming schedules.

Taulukauppiaat will be screened together with Kuosmanen’s previous short film The Citizens (2008) which is also an Aamu Filmcompany production. The Citizens was Kuosmanen’s first film outside school at it was made with the same artistic team than in The Painting Sellers. The style of the film is also quite similar. The Citizens won The Silver Leopard in Locarno Film Festival 2008 and the Prix Arte in Premiers Plans D’Angers 2009.

Before the screenings in Kino Engel the film can be seen in Espoo Cine Film Festival on the 26th of August 18:30 in Kino Tapiola.

Pirkanmaan elokuvakeskus

Kino Engel

Espoo Cine